Professori. Toimi Tukholman yliopiston paleogeofysiikan ja geodynamiikan yksikön johtajana vuosina 1991 – 2005. Yksiköstä kehittyi neotektoniikan ja paleoseismiikan kansainvälisten opintojen keskus, jossa moni asiantuntija ulkomailta vieraili ja moni opiskelija valmisteli väitöskirjansa. Kritisoinut jatkuvasti Ruotsin KBS-3-järjestelmään perustuvaa loppusijoitussuunnitelmaa, johon myös Suomen loppusijoitussuunnitelma perustuu ja  joka on toteutumassa Olkiluodossa.

Jätteiden kuivavarastointi kallioluolassa

Suomessa tuotettu käytetty korkea-aktiivinen reaktoripolttoaine tullaan sijoittamaan maan alle KBS-3 loppusijoitukseen. Väitetään, että tämä loppusijoitus on täysin turvallinen vähintään 100.000 vuotta. 
Tällaiset ”takuut” ovat välttämättömät sekä Suomessa että Ruotsissa jotta voidaan päättää, että loppusijoitus tehdään KBS-3-menetelmän mukaisesti. Ellei 100.000 vuoden turvallisuutta pystytä takaamaan, menetelmää ei voida soveltaa. 
On suuri virhe, ettei ydinvoimaloita koskevissa ympäristöarvioinneissa oteta huomioon, että mitään takuita 100.000 vuoden turvallisuudesta ei ole olemassa. Arvioin alla tilannetta.

1. ”Loppusijoituksen” idea
Olisi ollut otaksuttavaa, että ydinjätteiden sijoittamisen käsittelyprosessille olisi luonteenomaista vapaat etsinnät ”parhaimman käytettävissä olevan menetelmän” löytämiseksi. Tämä ei kuitenkaan ole toteutunut. Sen sijaan Suomen ja Ruotsin viranomaiset tekivät nopeasti päätöksen KBS-3-mentelmän mukaisen ”loppusijoituksen” puolesta. Tämä olisi pitänyt ottaa huomioon uusien ydinvoimaloiden ympäristöarvioinneissa.
Ajatus ”loppusijoituksesta” on peräisin täysin virheellisestä ja vanhentuneesta geologisesta käsityksestä 1970-luvun lopulta. Siihen aikaan oli vielä olemassa ”vakaus”-konsepti; tänä päivänä sitä ei enää ole olemassa.
Tänä päivänä tiedämme varmasti, ettei ole olemassa sellaista ”turvallisuutta”, joka ulottuisi 100.000 vuoden päähän. Päinvastoin tiedämme, että Fennoskandia oli jääkauden jälkeen korkea-seisminen alue halkeamien siirtymisineen, kallioperän rikkoutumisineen sekä metaaniräjähdyksineen. 
Näin ollen emme voi enää puhua KBS-3-loppusijoituksen pitkän aikavälin turvallisuudesta; ei ainakaan jos väite on ankkuroitava moderneihin geotieteellisiin tietoihin. 
Tässä tilanteessa uusien ydinvoimaloiden ympäristöarvioinneissa olisi pitänyt vaatia loppusijoitussuunnitelman uudelleen avaamista uutta tutkimusta varten ”parhaimman käytettävissä olevan menetelmän” löytämiseksi. 
Henkilökohtaisesti olen vakuuttunut siitä, että sellainen tutkimus päätyisi aivan toisenlaiseen menetelmään kun vanhanaikaiseen KBS-3-menetelmään. 

2. Maanjäristysskenaario
Viime vuosikymmenien aikana käsitys Fennoskandian paleoseismisyydestä on kokenut vallankumouksen. Suomesta on löydetty lukuisia jääkauden jälkeen syntyneitä halkeamia, jotkut jopa kulkevat suoraan vanhojen ”peruskallioblokkien” läpi ja ovat heikkojen alueiden ympäröimiä, ja siitä huolimatta niiden väitetään olleen aikojen kuluessa vakaita. Ruotsissa on olemassa paleoseisminen luettelo johon on listattu mm. 58 korkean asteen järistystä, joista useat ylittivät 8 Richterin astetta.
Sellaisessa seismisessä ympäristössä KBS-3-loppusijoitus ei voi pysyä ehjänä ja vahingoittumattomana;  päinvastoin vakava vahingoittuminen on odotettavissa. 

3. Puheet turvallisesta etäisyydestä
Jotta olisi ollut mahdollista löytää tarpeeksi suuri tila KBS-3-loppusijoitukselle kallioperässä väitettiin, että kanistereitä voitaisiin sijoittaa ”50-100 metriä alueellisesta halkeamalinjasta”. Tämä on aika merkittävä väite, joka on vailla perustaa. Havaitut tosiasiat puhuvat pikemminkin 50-100 kilometrin etäisyyden puolesta (ero on noin 1000-kertainen). 
Olen yllättynyt siitä, ettei ympäristöarvioinnissa ymmärretty tätä vakavaa ”heikkoutta”, sillä ilman ”etäisyyden kunnioittamista” KBS-3-menetelmä kaatuu.

4. Metaaniräjähdykset
Kirjassani ”Paleoseismicity of Sweden – a novel paradigm” (2003) pystyin osoittamaan, että itse asiassa Fennoskandian kallioperä oli menneisyydessä kokenut monta räjähdystä metaanijään (aukoissa, onkaloissa, halkeamissa) muuttuessa kaasuksi kun kallion paine laski (maan kohoaminen) ja lämpötila nousi (jääkauden jälkeen). Viimeinen tapahtuma oli 2000 vuotta sitten, ja se aiheutti 20 metriä korkean hyökyaallon. 
Tätä uutta tietoa ei vielä huomoida ydinjätesijoitusohjelmissa. Se tuhoaa kuitenkin tehokkaasti kaikki puheet turvallisesta pitkän aikavälin loppusijoituksesta. 
Tämä olisi pitänyt ja pitää huomioida ympäristöarvioinneissa. 

5. ilmasto ja tulevat jääkaudet
Ennen väitettiin ylimielisesti, että ”jääkausilla ei ole mitään vaikutuksia” KBS-3-loppusijoitukseen. Nykyään tiedämme, että tulevat jääkaudet tulevat tuottamaan valtavia ongelmia (kohta 2-4).

Johtopäätös:
· Ei ole olemassa riittävää pitkän aikavälin turvallisuutta jos todelliset faktat ja havainnot huomioidaan
· ”etäisyyden kunnioittaminen” on vakavasti harhaanjohtava väite vailla perustaa
·  sunnitelmassa käytetty maanjäristysskenaario ei perustu moderneihin havantoihin
· on paljon lisättävää ja huomioitavaa, ennen kuin uusien ydinvoimaloiden ympäristöarvionti olisi luotettava
Kaikki tämä osoittaa, että KBS-3-menetelmä ei ole enää sopiva menetelmä turvalliselle käsittelylle. Sen sijaan puhutaan kuivavarastoinnin, DRD-menetelmän, puolesta, sillä se luo toimintamahdollisuuksia. Jätettä on mahdollista valvoa, purkaa, korjata, käyttää ja siirtää. Lisäksi tämä menetelmä on paljon halvempi kuin KBS-3. 

Lähteet:
Cronhjort, B. & Mörner, N.-A., 2004. A question of dry vs wet. The case for Dry Rock Disposal of nuclear waste. Radwaste Solutions, May-June, 2004, p. 44-47.
MILKAS, 2007. Vår medverkan i kärnavfallsfrågan. Folder vid SKB-dagen den 24 januari, 2007, 4 pp.
Mörner, N.-A., 2001. In absurdum: long-term predictions and nuclear waste handling. Engineering Geology, 61, 75-82.
Mörner, N.-A., 2003. Paleoseismicity of Sweden – A novel paradigm. 320 pp (a contribution to INQUA from its Subcommission on Paleoseismology, 2003).
Mörner, N.-A., 2004. Active faults and paleoseismicity in Fennoscandia, especially Sweden: primary structures and secondary effects. Tectonophysics, 308, 139-157.
Mörner, N.-A., 2005a. Remissutlåtande över “FUD-program 2004” (SKB). Del 2: utlåtande från enheten för Paleogeofysik & Geodynamik genom dess föreståndare Nils-Axel Mörner, p. 1-19. Stockholm University.
Mörner, N.-A., 2005b. An interpretation and catalogue of paleoseismicity in Sweden. Tectonophysics, 408, 265-307.
Liite:

                          Meille luvattiin, että ” se kestää 100.000 vuotta”

Vapaasti sovellettuna H.C.Andersenin sadusta: Keisarin uudet vaatteet (1837
kirjoittanut: Nils-Axel Mörner

Isossa kaupungissa, jossa ydinvoimateollisuus majaili, iloittiin; joka päivä sinne tuli monta ventovierasta ja eräänä päivänä sinne tuli kaksi huijaria. He kertoivat olevansa vuorimekaanikkoja ja pystyvänsä rakentamaaan jätesijoituksen, joka kestäisi ”100.000 vuotta tai pitempään”.  Ei riittänyt, että rakennus ja turvallisuus olisi jotain aivan epätavallisen täydellistä,  vaan heidän rakentamansa loppusijoituksella olisi myös se ominaisuus, että se vaikuttaisi kestämättömältä ja torjuttuvalta sellaisten ihmisten silmissä, jotka olivat joko epäpäteviä virassaan tai anteeksiantamattoman tyhmiä.
Se olisi kelpo loppusijoitus meidän käytetylle reaktoripolttoaineellemme, ajatteli ydinvoimakansa. Kun meillä olisi sellainen loppusijoitus, voisimme saada selville, ketkä maan virkamiehet eivät kelpaa viranhaltijoiksi; voisimme erottaa viisaat tyhmistä; kyllä sellainen loppusijoitussuunnitelma pitää välittömästi tehdä. Niin kahdelle huijarille annettiin paljon käsirahaa jotta he voisivat aloittaa työnsä.
Ja sitten kävi niin kuin kävi. Ensin Ensimmäisen Valvontaviranomaisen edustajat lähetettiin paikan päälle katsomaan miten loppusijoituksen rakentaminen eteni. ”Herra varjelkoon!”, he ajattelivat. ”Tämä ei kestä ikinä”. Mutta tätä he eivät sanoneet. Huijarit pyysivät heitä tulemaan lähemmäksi ja kysyivät: ”eikö tämä ole mainio ja takuulla yli 100.000 vuotta kestävä”. ”Herra Jumala!” ajattelivat Valvontaviranomaisten edustajat; ”olemmeko tyhmiä, emmekö sovi virkaamme? Ei, me emme voi ikinä sanoa, että emme usko sijoituksen kestävän.”
    Ah, se on ainutlaatuinen, vallan erinomainen ja se tulee kestämään ikuisesti, he sanoivat yhteen ääneen.
Sitten tulivat Toisen Valvontaviranomaisen edustajat ja kaiken maailman Tietäjät ja Viisastelijat: kaikki ylistivät sijoitusta sen erinomaisen ikuisen kestävyyden johdosta. Kukaan ei halunnut olla tyhmä eikä epäpätevä virassaan vaan joka ikinen vastasi samalla tavalla ”miten ainutlaatuinen loppusijoitus – kyllä se tulee kestämään vähintään 100.000 vuotta”.
Teidän on nopeasti tehtävä päätös, sanoi ydinvoimateollisuus. Meidän on aloitettava rakentaminen, mitä pikemmin sen parempi, huijarit sanoivat ja ajattelivat itsekseen; ennen kuin he huomaavat, että kaikki on huijausta.
Mutta eräät vapaa-ajattelijat – eivät tyhmiä eivätkä epäpäteviä virassaan (lähinnä päinvastoin) – sanoivat: oletteko täysin järjiltänne?; ei mitään, absoluuttisesti ei mitään, voida taata tai luvata niin valtaviksi ajanjaksoiksi kuin 100.000 vuotta. Se pitäisi jokaisen maalaisjärjen omaavan ihmisen ymmärtää. ”Erinomainen loppusijoitus” on silkkaa huijausta!

Muutama fakta:

25-30 vuotta sitten päätettiin kinailun, pitkien keskustelujen ja monien kompromissien jälkeen:
1) että ydinvoimaloiden reaktoreita käytettäisiin vain jos ydinjätekysymys olisi ”ratkaistu”
2) että jätteet olisi sijoitettava varmaan kallioperässä olevaan ”loppusijoitukseen”, johon sen sulkemisen jälkeen ei ole pääsyä. Loppusijoituksen olisi kestettävä ”vähintään 100.000 vuotta”.

Ei tarvitse olla erityisen fiksu tai tietää paljon asiasta huomatakseen tilanteen kauheuden:
Jotta kohta 1 toteutuisi olisi kohdan 2 toteuduttava, sillä jos kohta 2 ei olisi toteutettavissa niin kohta 1:kään ei pätisi – ja silloin syntyisi kaaos. Kaaosta kukaan ei halua, jotenka on hinnalla millä hyvänsä katsottava, että kohta 2 toteutuu tai ainakin että näyttää siltä, että se voidaan toteuttaa.
Täten aloitettiin peli jota voidaan kutsua nimellä ”Keisarin uusi loppusijoitus”  ja ”Uskomattomat 100.000 vuotta” . 
     .