Pieni esittely
Olen siis Pohjois-Karjalasta, Joensuuhun vuodenvaihteessa liittyneestä Enosta. Ja Pohjois-Karjalan uraanivaltausalueet sijaitsevat pääosin Enossa ulottuen kuitenkin myös naapurikunta Kontiolahden puolelle.  Mutta karttasijainnista enemmän hieman myöhemmin.  Sanallisesti pääsee kartalle kun toteaa että uraanialueet ovat  Joensuun ja Kolin välisellä alueella. Tarinoin meidän oman kokemuksen pohjalta, en yritä tehdä kokonaisesitystä kaikista uraaniliikkeistä.

Esityksen rakenne 
Pohdin aluksi hieman kansalaistoiminnan merkitystä ja asemaa yleisellä tasolla. Ja sitten niitä perusteita, joihin uraanikaivosten vastustaminen meillä Pohjois-Karjalassa perustuu.  Sitä kautta tulen hieman pohtineeksi uraanivoiman vastustamista yleisemminkin.
Yleisnäkemyksenä esityksessä on myös se, että mielestäni politiikan tulisi mm. lainsäädännön kautta asettaa raamit yrityksille ja taloudelle, eikä päinvastoin.

Toimialueen rajaus 
Jo tässä vaiheessa haluan voimakkaasti korostaa sitä, että Pohjois-Karjalan uraanikaivosten vastainen kansalaisliike vastustaa nimenomaan uraanikaivoksia ja uraanivoimaa yleisemminkin. Emme ota kantaa muuhun kaivostoimintaan ja haluamme korostaa uraanikaivosten ja muun kaivostoiminnan ratkaisevia ja merkittäviä eroja.  Ajattelemme niin, että uraanikaivosten suhteen on vain yksi kanta, ehdottomasti ei – muuta kaivostoimintaa arvioidaan niin kuin mitä hyvänsä elinkeinohanketta, mutta tämä on muiden tahojen asia.

Kansalaistoiminta
Kansalaistoiminnan oikeutusta on aika usein kyseenalaistettu – ja varsinkin vähätelty - sekä poliitikkojen että kaivostoiminnan edustajien taholta – siksikin  muutama toteamus. Kertoo ehkä jotain yhteiskunnan tilasta jos kansalaisaktiivisuus nähdään systeemin häiriönä.

Kansalaistoiminta, ihmisten aktiivisuus ja nimenomaan autonominen aktiivisuus on demokratian ehto, ei sen heikkous. Jotka pitävät sitä demokratian heikkoutena ajattelevat että neljän vuoden välein äänestäminen on riittävää demokratiaa ja että kansalaiset vain odottelevat tyytyväisinä sen tuloksia.

Suoran kansalaistoiminnan merkitys demokratian ehtona on vain korostunut kun äänestysdemokratia on varsin pitkälle menettänyt sisältönsä ja siitä on tullut vain henkilöiden valintamekanismi vailla sisällöllisiä sitoumuksia.

Kansalaistoiminnan asema korostuu myös siksi,  että tiedon hankinta on demokratisoitunut. Tavallinen kansa/peruskoulun käynyt perusnettitaidot omaava kansalainen ohittaa alueensa kansanedustajan tietämyksen vaikkapa uraanikaivosasiassa parin  viikon pikakurssilla ja hänen tietämyksensä kasvaa osallistuessaan kaiken aikaa – samaa ei voi sanoa tuosta vertausryhmästä.  Ainakaan siitä ei ole mitään julkista aktiivista merkkiä.  

Tarkemmin sanoen tietysti kuka mitenkin, eivätkä kansanedustajat ole yhtenäinen massa; Pohjois-Karjalan kansanedustajat ovat olleet melkein kaikki hyvin hiljaa eivätkä ole juurikaan osallistuneet kutsuttuina tilaisuuksiimme. No, hiljaista tukea olemme joiltakin hieman saaneet.  Pohjois-Karjalan käytäntö on osoittanut sen, että kansalainen voi luottaa varmasti vain omaan aktiivisuuteensa,  ei valitsemiinsa edustajiin, jotka eivät enimmäkseen ole kiinnostuneet yhteydenpidosta ikävän aktiivisisiin ihmisiin.

Tärkeä peruste kansalaisten valvonnalle on se, että  valtio ja muut yhteiskunnan toimielimet ovat yhä enemmän luopuneet perinteisestä välittäjän roolista; ne asettuvat varsin suoraan maailmanmarkkinoiden toimijoiden palvelukseen, näin on käynyt myös puolueille. Ja ettei näin olisi käymässä myös ympäristöhallinnolle? Kuten on käynyt jo ympäristöministerille.

Joku aikaisempien aikojen ajattelija on sanonut: ”lakkaamaton valvonta varjelkoon meitä vaaroilta, jotka joutuisimme kohtaamaan, jos kohtalomme luovutettaisiin kokonaan ministeriemme käsiin”. Demokratia toimii vain jos konsuleita kaiken aikaa valvotaan.

Erityisesti jotkut geologit tuntuvat olevan sitä mieltä, että näin vaikeisiin asioihin ei pitäisi muiden puuttua.  Menemättä tässä sen pitemmälle tiedonkäsityksiin, niin totean että uraanikaivoshankkeen vaikutusalueella asuvan ihmisen tietämys ja tuntemus siinä asiassa on ensinnäkin aivan yhtä olennainen kuin kaivosyhtiön geologinkin ja ehdottomasti kokonaisvaltaisempi ja todempi, koska hän reagoi asiaan koko elämällään, ei vain malmivasaralla tai  geigermittarilla.

Tässä kaivosasiassa kansalaistoiminta ja valtausalueiden maanomistajat ovat sikälikin avainasemassa, että vanhentunut kaivoslaki rajaa – päinvastoin kuin moderni lainsäädäntö – asianosaisuuden hyvin kapeasti, maanomistajiin, kuntiin, ympäristöviranomaisiin. Esim. luonnonsuojeluyhdistys ei ole asianosainen eikä hankealueesta kilometrin päässä alajuoksun suuntaan asuva ihminen.

Uraanikaivoshankkeiden vastustamisen perusteet 

Aloitan suulla suuremmalla, prof. Matti Saarniston esityksestä KohtuusVaarassa –tapahtumassa Joensuussa 22.10, hän toteaa:

Suomi on uraanivoiman käytön suhteen tänä päivänä aivan poikkeuksellinen maa tuotannon kaikissa vaiheissa uraanin etsinnästä uusiin ydinvoimaloihin ja ydinjätteiden loppusijoitukseen.   Täällä suunnitellaan uraanikaivosten avaamista, vaikka kaikki Euroopan uraanikaivokset on suljettu, viimeisin Tsekissä 2008. Syynä ei ole malmin loppuminen vaan hallitsemattomat, pysyvät ympäristöongelmat.

Kansainväliset malmiyhtiöt etsivät Suomessa vanhentuneen kaivoslain turvin uraania aivan asutuilla alueilla. Tämä ei kävisi päinsä muualla Länsi-Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa.  Ei ole olemassa esimerkkiä, jossa uraanin louhinta ja malmin rikastus olisi onnistuttu pitämään suljetussa järjestelmässä.  Kallioperän uraanipitoisuudet ylittävät Suomessa monin paikoin louhinnan kannattavuusrajan 0.1 %, joten kaivosten avaaminen on todennäköistä toisin kuin GTK ja TEM pyrkivät uskottelemaan. 

Uraaninetsintä tulisi yksiselitteisesti kieltää uudessa kaivoslaissa. Näin Saarnisto.

Uraaniuhkan alueilla on riittävästi kuultu ”Vain tutkitaan” –tarinoita; itsestään selvää on, että tutkitaan vain siksi ja niin kauan kuin on toiveita kaivoksen avaamisesta. Tiedämme tietysti, että monet tutkimukset eivät johda kaivosten avaamiseen.

Mielenkiintoisen lisänsä uraanivoimakeskusteluun, tuohon kansalaistoimintaankin liittyen, toi tutkija Erika Säynässalo pohtiessaan tuossa samassa Kohtuustapahtumassa  miksi Suomi poikkeaa muusta Länsi-Euroopasta ydinvoima-asioissa?  Paitsi Ranskasta. Suomi ja Ranska ovat molemmat maita, jossa todellinen päätöksenteko tapahtuu hallinnossa, ei demokraattisissa elimissä, jotka pikemminkin siunaavat sen mitä hallinnossa on jo päätetty.  Maavertailu näyttäisi että usko ydinvoimaan ja demokratiavaje liittyvät yhteen. Siksikin kansalaistoiminta erityisesti Suomessa on tärkeää.

Mutta juuri samalla tavalla kuin Pohjois-Karjalan kansanedustajien perusasenne: jätetään asiat hallinnon ratkaistavaksi. Politiikan tutkijat määrittelevät asian niin, että oikeudellis-hallinnollinen menettely määrittää  (puolue) politiikan rajoja ja ehtoja –eikä päinvastoin.  
 
Mutta käydäänpä välillä kartalla.

Kartasta on nähtävissä, että valtausalueet eivät ole asumattomilla alueilla.  Arevan porausalueelta on n. kuusi  kilometriä Enon kirkonkylään, n. 11 km Kontiolahden kirkonkylään, n. 22 km Joensuuhun.  Viiden kilometrin säteellä porausalueesta asuu 500 ihmistä.  Tällä alueella ei erämaahan voi eksyä ensimmäistäkään kertaa.
Arevan alue sijaitsee toimivan vedenottamon läheisyydessä. Paikalla, josta virtaussuunta on vedenottamon kaivojen suuntaan. Kartoilta näkee myös sen, että pohjoisemmat varaus- ja valtausalueet ovat varsin lähellä Kolin kansallispuistoa.

On tunnetut yleiset syyt vastustaa ydinvoimaa ja uraanikaivoksia. Yritän kuitenkin konkreettisemmin kuvata meidän ajatuksenjuoksua Pohjois-Karjalassa, kun se liikettä alusta asti seuranneella ja siinä toiminneelle on mahdollista.  Käytän esimerkkinä pisimmällä olevaa Arevan valtausaluetta.  Luulen jollakin tarkkuudella heijastavani  liikkeen ihmisten näkemyksiä.
 
Arevan valtausalueella on siis valtauslupa, josta päätöksestä tehdyn valituksen KHO äänestyksen jälkeen hylkäsi.  Tutkimukset ovat siinä vaiheessa, että vuosi sitten otettiin poraamalla näytteitä, joiden tutkimustuloksia ei ole vielä tiedossa. Tarkoitus on jatkaa porauksia, mutta kuluneen suven aikana ne eivät ole jatkuneet johtuen hankkeen vähenneestä rahoituksesta.

Ehkäpä ensimmäinen reaktio oli, että uraanikaivos ei kerta kaikkiaan voi tulla etupihallemme –ei siis minnekään takapihalle, niin lähellä valtausalue on joitakin taloja.  Niin lähellä moista hommaa ei voi asua eikä viljellä maata, tuottaa maitoa ja mansikoita.  Lähialueella on melkomoinen mansikanviljelyn keskittymä.  

Valtausalueet sijaitsevat Joensuun-Kolin välialueella, Pohjois-Karjalan keskeisimmällä matkailualueella.  Lähimmillään Namuran valtauslupahakemusalue on muutaman kilometrin päässä Kolin kansallispuiston etelärajasta.  Alkuvaiheessa varausalueita oli pitkin kansallispuiston länsirajaa.  

Alueet ovat Kolin-Saimaan alueen maailmanperintöhankkeen kahden pohjoisimman osan Kolin kansallispuiston ja Kolvananuuron luonnonsuojelualueen välimaastossa, jopa Kolvananuuron ympärillä. 

Työpaikka-arviomme on siis se, että uraanikaivoshankkeet vahingoittavat muita elinkeinoja moninkerroin enemmän kuin toisivat työpaikkoja. Samaa mieltä ovat Enon ja Kontiolahden kunnat – siis paikalliset demokraattiset päätöksentekoelimet. Kuntaliitoksen jälkeen Joensuulla ei oikein ole ollut tilannettakaan esittää omaa kantaansa. Ja Uudenmaan kunnat, Itä-Uudenmaan maakuntaliitto, Kuopion kaupunki, Kuusamo, Salla jne.  Kainuun tiedätte te paremmin. 

Käsityksemme mukaan – ja GTKn geologien mukaan myös – malmivarat ovat joka tapauksessa niin vähäiset että kaivokset olisivat pieniä ja lyhytaikaisia – paitsi pysyviltä haitoiltaan. Myöskään Arevan edustajan Osmo Kaipainen ei ole luvannut merkittäviä työpaikkalukuja.

Toinen äärimmäisen tärkeä seikka on se, että Arevan hanke sijaitsee toimivan pohjavedenottamon läheisyydessä, alueella jolta vesi virtaa ottamon kaivoihin. Tämän luulisi olevan estävä tekijä – alue on yhteiskunnan yksiselitteisillä päätöksillä varattu pohjavedenottoon. Luulisi normaalin maankäyttöopin kulkevan niin, että jos yhteiskunta välttämättä haluaisi uraania ko. alueella etsittävän,  niin ensin pitäisi purkaa pohjavedenottamotoiminta. Muistaen tietysti, että pohjaveden pilaamiskielto on ehdoton, oli ottamoa tai ei. Ympäristökeskuksen pohjavesiasiantuntijan  sanoin uraanikaivos tulisi saastuttamaan alueen pohjaveden. 

Arevan valtausalueen halki virtaa Pielisjokeen laskeva joki, Pielisjoen rantaan on porausalueelta muutama kilometri, läpivirtaavan joen rantaan lähimmillään 100 m. Kaikki valtausalueet sijaitsevat Pielisen ja Pielisjoen ranta-alueiden lähellä – ollaan siis Saimaan vesistöalueen rantamilla.  Sen arvoa ei kannattane sen enempää perustella, kuten ei Kitkan ja Oulangan arvoa kuusamolaisille. Ollaan ottamassa selkeästi liian suuria riskejä ja ollaan siksi tekemässä näkemyksemme mukaan yleisen edun vastaisia päätöksiä.

Sitten asiaan perehtyminen meni lähemmäksi itse malmia. Tiedettiin, että radonkaasu ja uraani kuuluvat yhteen ja että uraani on vesiliukoinen mineraali. Ja sitten luettiin mm. STUK:n sivuilta kaivosjätteisiin liittyviä riskeistä.  85 % säteilystä jää jätekiveen, säteily kestää käytännössä ikuisuuden.   

Ei oikein mennyt perille opettavaisten geologisetien vakuuttelut siitä, että etsintä- ja kaivosyhtiöt vain hyvän hyvyyttään tutkivat alueita, etteivät tyhmät kunnat kaavoittaisi uraanipitoisia alueita ja vielä joku pani paremmaksi – olikohan se vuorineuvos Voutilainen vai Tiuri tai joku muu suuri ajattelija– että kaivosyhtiöt vain kaivavat pahan uraanin pois maasta ja vievät sen mennessään.  

Hyvin havainnollinen toteama on se, että murskatun kiven säteilevän pinnan ala on ties kuinka monenkertainen verrattuna kiintokallioon, jossa luonnonuraani enimmäkseen asustelee ja niin lujasti, ettei mainitun pohjavedenottamon vedestä uraania löydy vaikka sitä varmasti joku määrä alueella on.

Mitä kansalaistoiminta sitten on saanut aikaan?  Ainakin se on nostanut asian keskusteluun. Ei sitä Pohjois-Karjalassa mikään muu taho olisi tehnyt.  Maakuntalehdet olisivat pelkästään julkaisseet postikonttorijournalismin hengessä kaivosyhtiöiden tiedotteita.  Sivumennen sanottakoon, ettei maakunnan ykköslehtien päätoimittajaksi pääsekään, jos ei ole ydinvoiman kannattaja – muutama vuosi sitten näistä päätoimittajista vain yksi oli ydinvoiman vastustaja.  

Kansalaisliikkeen toiminta on ollut sellaista kuin aika hyvin toimivien järjestöjen toiminta on: perehtymistä asioihin, tiedottamista, kulttuuria levyntuottajaksi ja kallioveistoksiin asti, sosiaalista kanssakäymistä – ja myös hakeutumista kansallisiin ja kansainvälisiin kontakteihin.  

Toimintakohteet ovat sikäli laajenemassa, että entistä enemmän tutkailemme ihan käytännön tasollakin vaihtoehtoisia energiatuotantoja.
Kuten kansalaistoiminnan yleensäkin vaikuttaakseen, sen on oltava ajoissa liikkeellä.  Uraanikaivosasia on lisäksi sellainen asia, että on otettava huomioon hankkeiden pitkä kesto.

Yksi lisänäkökulma uraanikaivosten vastustamiseen on se, että uhrautuisimme turhaan. Energian tarve on hoidettavissa ilman ydinenergiaa säästön ja uusiutuvien voimin. Puhumattakaan siitä mihin turhaan ja tarpeettomaan tuotantoon ja kulutukseen energiaa käytetään.

Uraaniliike on tavallaan yhden asian liike, mutta toiminnan kohde on sellainen, että se johtaa ajatukset nopeasti koko uraanituotannon ketjuun, energiapolitiikkaan, koko yhteiskuntapolitiikkaan. Siinä mielessä kyse ei ole kapea-alaisesta aiheesta. Emme ajattele, että uraanikaivoshankkeet pois meidän nurkalta, vaan toki ymmärrämme, että kysymys on globaalista asiasta ja vastustamme koko ydinenergiapolitiikkaa ja uraanikaivoksia niin Nigerissä kuin Kainuussakin.

Olemme saaneet merkittävää tukea alueen kunnilta, jotka aktiivisuutemme ansiosta perehtyivät asioihin ja kääntyivät vastustavalle kannalle -  ja erityisesti seurakunnilta, mikä näyttää kovasti ärsyttävän joitain  piirejä.  Uraaniliike näyttää kaiken aikaa laajenevan ja sen rinnalle nousee muita samansuuntaisia liikkeitä, kuten muutama viikko sitten pidetty KohtuusVaarassa –tapahtuma osoitti.
 
Lopputoteamuksena sanottakoon, että tuntu on ollut kuin löysässä hirressä roikkujalla tai vaikkapa kansallisella uhrialueella asuvalla, jos lainataan Pohjois-Amerikan intiaanien vastaavassa tilanteessa käyttämää termiä. Tätä jälkimmäistä tunnetta lisää se, että ollaan alueella, jossa 50- ja 60-lukujen vesivoimarakentaminen tuhosi alueen lohijoet Pielisjoen, Koitajoen ja myös Lieksanjoen. Maan energiahuollon eteen on tehty jo osamme. Ja myös se, että Pohjois-Karjalan kannalta vaihtoehdot toimivat jo, erityisesti puupohjaisen bioenergian osalta.

Lisätietoja: www.uraanitieto.net