| 20.1.
Uudet uraanihakemukset hylättiin
Kaivostoiminta: Lupa vain Kuusamon radon-tutkimuksille.
Helsinki
STT-Noora Valkonen
Kauppa- ja teollisuusministeriö hylkäsi perjantaina ranskalaisen
Areva/Cogema-yhtiön uraanivaltaushakemukset Etelä-Suomeen ja
Kolariin. Ministeriön mukaan hakemukset ja niitä tukevat selvitykset
eivät täyttäneet kaivoslain vaatimuksia. Hakemuksissa ei
myöskään ollut riittävän perusteellisia selvityksiä
Natura-alueista.
Areva/Cogema oli hakenut valtauslupaa Porvooseen, Pernajaan, Askolaan,
Pukkilaan ja Myrskylään sekä läntisellä Uudellamaalla
Nummi-Pusulaan ja Varsinais-Suomessa Somerolle.
Ministeriö hyväksyi perjantaina ehdollisesti Namura Finlandin
hakemuksen Kuusamoon. Yhtiö saa alkaa tehdä radontutkimuksia,
mutta se ei saa ryhtyä muihin toimiin.
Areva/Cogema sai viime syksynä yhtiö sai ministeriöltä
valtausluvan Enoon ja Kontiolahdelle. Luvasta on valitettu korkeimpaan
hallinto-oikeuteen.
Valtausalueen koko painoi päätöspuntarissa
Areva/Cogeman hakemukset olivat poikkeuksellisen laajoja, alueeltaan
yhteensä lähes 180 neliökilometrin suuruisia. Tämä
painoi ministeriön päätöksessä.
- Lähellä suuria väestökeskuksia olevasta alueesta
puheen olleen lain vaatimukset täyttyvät erityisen huonosti,
sanoi kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen tiedotustilaisuudessa.
Haettujen valtausalueiden suhde kaavoitukseen ja asutukseen jäi
monilta osin epäselväksi. Pekkarisen mukaan kursailemattomasti
jätetyn hakemuksen rivien välistä oli myös luettavissa
halua varata tutkimusoikeuksia pitkäksi aikaa ja estää mahdollinen
kilpailijatoiminta.
Pekkarinen painotti, että ministeriön päätökset
eivät muuta kaivostoiminnan elinkeinopoliittista asemaa. Viesti elinkeino-
ja yrityselämän suuntaan oli, että kaivostoiminta Suomessa
on tärkeää ja että ministeriö haluaa edistää
sitä.
Kaivostoiminta on Pekkarisen mukaan Porvoon ympäristössäkin
edelleen mahdollista, kunhan kaikki vaatimukset täyttyvät.
- Tämä ei ole ennakkopäätös, joka sulkee jonkin
osan Suomea pois.
Uraanivaltaushakemusten yhtäaikainen hylkääminen yllätti
ranskalaisen Arevan Suomen-tytäryhtiön toimitusjohtajan Osmo
Kaipaisen. Kysymykseen siitä, aikooko yhtiö tehdä uusia
valtaushakemuksia, Kaipiainen vastasi ensin no, me mietimme ja sitten ei
.
Kaivoslaki herättää tunteita
Sillä aikaa kun Valtioneuvoston linnassa pidettiin tiedotustilaisuutta,
kokosivat ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit
harvoja joukkojaan rakennuksen eteen. Uraanilouhos Pekkarisen takapihalle
, luki banderollissa.
Tunteita herättää erityisesti vuodelta 1965 peräisin
oleva kaivoslaki. Lakia on moitittu siitä, että lupaehdot ovat
ympäristön kannalta vaarallisen väljät eikä ihmisiä
kuulla riittävästi.
Kaivoslain uudistus on kauppa- ja teollisuusministeriössä
vireillä. Professori, geologi Matti Saarniston mielestä ministeriö
on kuitenkin vitkastellut lain uusimisessa. Professorin mukaan ulkomaiset
kaivosyhtiöt pääsevät Suomeen turhan vapaasti. Kaivoslaki
on hänestä myös ristiriidassa ympäristölainsäädännön
ja yksityisen omistusoikeuden kanssa.
20.1.
Päätöksillä ei vaikutusta Pohjois-Karjalan tilanteeseen
Joensuu
Anne Lipponen
Nyt tehdyillä kielteisillä uraanivaltauspäätöksillä
ei ole suoranaista vaikutusta Pohjois-Karjalan tilanteeseen. Prosessit
etenevät erillisinä. Enon ja Kontiolahden kaivauslupien käsittely
on edelleen kesken korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
- Nämä ovat aluekohtaisia ratkaisuja omine perusteluineen,
Pohjois-Karjalan TE-keskuksen osastopäällikkö Pauli Heiskanen
sanoo.
- Minun käsitykseni mukaan prosessi täällä menee
eteenpäin niistä lähtökohdista mitä täällä
on. Nämä ovat erillisiä alueita.
Samaa mieltä ollaan myös Luonnonsuojeluliitossa.
- En usko, että tällä mitään suurempaa merkitystä
on. Siellähän on vielä valitusten läpikäyminen
kesken, mutta oikeus tekee päätöksensä laillisuusperusteella,
eikä katso yleistä ilmapiiriä, luonnonsuojelusihteeri Tapani
Veistola toteaa.
- Enemmänkin luulen niin, että Pohjois-Karjalan prosessi
on vaikuttanut nyt tehtyihin päätöksiin. KTM oppi siellä
tehdyistä virheistä, ja Enon ja Kontiolahden tapaukset ovat enemmänkin
vaikuttaneet muihin kuin toisinpäin. Kun ne valitukset nähtiin,
voi olla, että osattiin välttää samoja virheitä
näissä uusissa päätöksissä, Veistola arvioi.
20.1. Pääkirjoitus
Hyvä vai huono uraanipäätös?
Kauppa- ja teollisuusministeriö (KTM) hylkäsi perjantaina
ranskalaisyhtiön Uudellemaalle ja Kolariin tekemät uraanivaltaushakemukset.
Lokakuussa yhtiö sai luvan tehdä tutkimuksia uraanin ja toriumin
löytämiseksi Kontiolahdella ja Enossa. Eilen toiselle yhtiölle
myönnettiin Kuusamoon lupa radon-tutkimuksiin.
Pohjois-Karjalaa koskeva päätös ehdittiin tulkita ennakkopäätökseksi,
jota se ei siis ollut, vaan KTM on nyt antanut hakemuksiin tapauskohtaiset
päätökset. Näin piti tehdäkin, joskin nyt moni
pohtii, onko oikein vai väärin, että lupa heltiää
helpommin sinne, missä se koskettaa harvempia ihmisiä.
Valtausluvat on aina harkittava tarkkaan, eikä Suomessa saa päästä
syntymään tilannetta, jossa ulkomaiset yhtiöt tulevat ja
puhdistavat maaperän rikkauksista jättäen ongelmat jälkeensä.
Pohjois-Karjalassakin on edettävä tarkoin askelin.
Prosessi osoittaa, miten suuri kiire Suomessa on saada voimaan uusi
kaivoslaki. Entisen lain jälkeenjääneisyyden tunnustavat
kaikki.
Kansallinen itsekkyys on kaivostoiminnassa mitä suurimmassa määrin
hyve - kunhan se ei tarkoita vain ongelmien siirtämistä Suomen
rajojen ulkopuolelle.
21.1.
Karjalasta
kajahti "ei"
Pohjoiskarjalaiset
taitelijat viettivät uraani-iltamia
11.3.
Uraanivarauksia luultua enemmän
Kaivostoiminta: Pelkästään Namura teki viime vuonna
varauksen noin 30 kohteeseen.
Rovaniemi
STT-Jouni Kela
Uraania etsivät yritykset näyttävät tekevän
paljon enemmän valtausvarauksia kuin kauppa- ja teollisuusministeriö
ilmoittaa.
Ministeriön perjantaina päivittämän listan mukaan
kolmella yhtiöllä on yhteensä 12 varausta uraanin etsimiseksi.
Kanadalainen Cooper Minerals kuitenkin kertoo internetsivuillaan, että
pelkästään sen omistama uraaniyhtiö Namura Finland
on viime vuonna tehnyt varauksen noin 30 kohteeseen eri puolilla maata.
Varauksia on erityisen runsaasti Kokkolasta itärajalle ulottuvalla
vyöhykkeellä. Pohjoisin kohde on Ylläksellä.
KTM:n listan mukaan Namuralla on sisällä valtaushakemukset
kahteen kohteeseen sekä valtauslupa Kouvervaaran alueelle Kuusamossa.
Varauksia yhtiöllä ei sen sijaan olisi lainkaan.
Varaus on ensimmäinen vaihe, josta edetään valtaukseen
ja mahdolliseen kaivostoimintaan.
Kunnossa pitäisi olla
- Kyllä listan pitäisi minun tietojeni mukaan olla kunnossa,
sanoo kaivosylitarkastaja Pekka Suomela kauppa- ja teollisuusministeriöstä.
Ministeriön listan ja uraaniyhtiön väliselle ristiriidalla
voi hänen mukaansa olla useampia selittäjiä.
Osa Namuran varauksista saattaa olla vanhentuneita. Valtausvaraus annetaan
vain vuodeksi kerrallaan.
Cooper Mineralsin teknisissä raporteissa kerrotaankin, että
iso osa varauksista on tehty hieman yli vuosi sitten. Toisaalta varauksia
on haettu vielä syyskuussakin.
Kaiken lisäksi STT:n tarkastama ministeriön lista lokakuulta
2006 ei myöskään tunne Namuran samana vuonna jättämiä
varauksia.
- Yksi selitys voi olla se, ettei varausilmoituksessa ole kerrottu,
mitä etsitään. Kaivoslain mukaan näin voi menetellä,
Suomela pohtii.
Esimerkiksi 24. tammikuuta 2006 Namura ilmoitti Kuopion maistraatille
varauksesta Siilinjärven ja Maaningan alueella. Etsittävää
ainetta ei kerrottu, vaikka emoyhtiö ilmoittaa Namuran keskittyvän
nimenomaan uraaniin.
Suomelan mukaan kaivosbisneksessä olevien yritysten internetsivut
eivät myöskään aina ole täysin luotettavia.
- Sivustojen tarkoitus ei ole välittää tietoa kansalaisille,
vaan mahdollisille sijoittajille. Kuluttajansuojaa ei sivuilla välttämättä
tunneta.
- Maailmalla on melkoinen uraanibuumi menossa, ja toiminta saattaa
olla meilläkin kiihtymässä, Suomela arvioi.
Hänen mukaansa kaivosbisneksessä uutta on etsintäyhtiöiden
jatkuvasti vahvistuva asema. Nämä yhtiöt etsivät ja
arvioivat esiintymiä ja pyrkivät sitten myymään lopputuloksen
eteenpäin.
- Epäilen, ettei Cooper Mineralsillakaan ole yhtään
kaivosta. Se saattaa hyvinkin olla pelkkä etsintäyhtiö.
13.3.
Enon uraanista kaksi uutta valtaushakemusta
Joensuulaisyrityskin hakee valtauslupaa.
Eno
Heikki Kemppainen
Enon uraanista on jätetty kaksi uutta valtaushakemusta.
Joensuulaisyritys Karelian Resource Services Oy on jättänyt
uraanivaltaushakemuksen Enon kunnan Paukkajan kylän alueelle. Yhtiötä
edustava geologi ja toimitusjohtaja Markus Ekberg toteaa hakemuksessa,
että yhtiö otaksuu alueella olevan uraania ja esittää
perusteena alueella toimineen Paukkajanvaaran uraanikaivoksen vuosina 1960-61.
Yhtiö toteaa hakemuksessaan hakevansa valtausta, sillä aiemmat
Agricola Resourse Plc:n varaukset ovat rauenneet eikä yhtiölle
ole myönnetty valtausta alueelle.
- Varmaa on, että alueella on uraania. Eri asia on, onko sen louhinta
kannattavaa, Ekberg huomauttaa.
Ekberg on aikaisemmin työskennellyt Outokumpu Oy:n tehtävissä.
Hän hakee valtauslupaa noin 0,6 neliökilometrin alueelle. Varsinaiset
etsintätyöt hän teettäisi todennäköisesti
yrityksillä alihankintana. Ekberg perusti yksityisyrityksensä
1,5 vuotta sitten.
Aikaisemmin hylkäävän tuomion saanut brittiläinen
Agricola Resource Plc on kuitenkin jättänyt kauppa- ja teollisuusministeriölle
uuden uraanivaltaushakemuksen yhteensä noin 300 hehtaarin alueelle.
Yhtiö hakemuksessa on kolme eri aluetta, jotka ovat pääosin
Kuusjärven alueen ympäristössä. Kaivosylitarkastaja
Pekka Suomela arvioi, että alueet ovat hieman eri alueita kuin yhtiön
aikaisemmissa hakemuksissa, jotka hylättiin puutteellisten hakemustietojen
vuoksi.
Agricola Resourcen aikaisemmat hakemukset olivat Paukkajanvaaran alueelle,
jossa toimi 1960-luvulla pieni uraanikaivos. Hakemus hylättiin lokakuussa.
Suomela arvioi, että uuteenkin hakemukseen tarvitaan vielä
lisätietoja. Hän jatkaa, että lausunnot pyydetään
todennäköisesti ennen heinäkuun alkua ja kauppa- ja teollisuusministeriön
päätökset voisivat selvitä loppuvuodesta.
- Saapuneet uraanivaltaushakemukset lähetetään alkututkimuksen
jälkeen maanomistajille ja muille asianosaisille mielipiteen esittämistä
varten sekä alueiden kunnille ja muille viranomaisille lausunnon antamista
varten.
Ranskalaisyhtiö Cogemalla on kauppa-ja teollisuusministeriön
lupa Enossa ja Kontiolahdessa.
- Ranskalaisyhtiö Cogema ei ole voinut aloittaa uraanin etsintää
vielä valtaushakemuksen perusteella, sillä valtaus on korkeimman
hallinto-oikeuden käsiteltävänä, Suomela huomauttaa.
20.3.
Ranskalaisyhtiö ei valita KTM:n uraanipäätöksistä
Yhtiö odottaa pääsevänsä tutkimaan Enon
ja Kontiolahden alueita.
Helsinki
STT
Ranskalainen Areva/Cogema kertoi maanantaina, ettei se valita kauppa-
ja teollisuusministeriön uraanipäätöksistä. KTM
hylkäsi yhtiön kaikki uraanivaltaushakemukset Etelä-Suomeen
ja Kolariin tammikuussa. Ministeriön mukaan hakemukset olivat selvittämättömiä
ja puutteellisia.
Areva Resources Finlandin toimitusjohtajan Osmo Kaipaisen mukaan yhtiön
tavoitteena on edelleen saada tutkimuslupia alueille, joilla se olettaa
esiintyvän uraania.
Kaipaisen mukaan Arevan valtaushakemusmenettelyssä on parantamisen
varaa, vaikka hakemukset eivät sinänsä hänen mielestään
poikkea suuremmin muista valtaushakemuksista.
KTM:n mukaan Arevan hakemukset koskivat poikkeuksellisen laajoja alueita
ja niiden pyrkimyksenä oli myös halu estää kilpailijoiden
toiminta.
Kaipainen odottaa yhtiön pääsevän tutkimaan Enon
ja Kontiolahden alueita, jonne se sai viime syksynä valtausluvan.
Luvasta on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta Kaipainen uskoo
KHO:n ratkaisevan asian Arevan eduksi
28.4.
Ette
tarvitse ydinvoimaa lainkaan
Eri
maiden aktiivit tyrmistyineitä Suomen kaivos- ja voimalahankkeista
9.5.
(Kuva) Geologian tutkimuskeskuksen geologi Olli Äikäs neuvoo
Areva Resources Finland Oy:n vanhempaan geologia Laura Lauria. Tutkimusvälineinä
käytetään geigermittaria herkempää skintillometriä
ja vasaraa. Kiven gammasäteilyn määrä on 15 000 sykäystä
sekunnissa. Kuva: Ritva Melentjeva
Uraanin etsintä alkoi Enossa
Kaivostoiminta: Missä kivessä pikivälke asuu?
Eno
Sari Sudensalmi
Areva Resources Finland Oy:n Enon ja Kontiolahden valtausalueiden uraanitutkimukset
alkoivat tiistaina Enon Kuusojalla. Eilen myös valtausalueen 150 maanomistajaa
saivat tiedon tutkimusten alkamisesta kirjeitse kotiinsa.
Tutkimuksia tehdään nyt toukokuussa ja myöhemmin kesän
aikana.
Kauppa- ja teollisuusministeriön lokakuussa Arevalle myöntämästä
tutkimusluvasta tehtiin kolme valitusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Oikeus ei ole vielä tehnyt päätöstä asiassa.
Areva arvelee asian ratkeavan kuluvan vuoden aikana.
Kesäkauden tutkimukset keskittyvät 16 neliökilometrin
suuruiselle alueelle. Ilmasta käsin tehtävät lentomittaukset
käsittävät hivenen laajemman alueen. Kävellen maastossa
liikkuu muutamia geologeja.
- Tutkimukset käsittävät vähäistä näytteidenottoa.
Tutkimusvälineet geologit kuljettavat jalkaisin ja kantavat ne myös
itse pois. Tutkimuksia tehdään mittalaitteilla ja vasaralla koputellen.
Peitteinen maaperä haittaa tutkimuksia, toimitusjohtaja Osmo Kaipainen
kertoo.
Brittiläisellä lentokoneella tehtävät mittaukset
tapahtuvat juhannuksen jälkeen ja ne kestävät arviolta kolme
päivää. Kone lentää matalalla vain 30-50 metrin
korkeudessa 200 kilometrin tuntinopeudella. Se pystyy tutkimaan kerralla
50 metrin levyisen alueen.
Kalliot kiinnostavat Arevaa
Tulevan kesän aikana Areva selvittää, onko alueella taloudellisesti
hyödynnettäviä uraaniesiintymiä.
- Jotta 10-15 vuotta uraania tuottava kaivos voitaisiin perustaa, on
uraania löydyttävä valtausalueelta noin 10 000 tonnia. Kaivostoiminnan
aloittamiseen menee pikaisellakin aikataululla vähintään
20 vuotta, Kaipainen toteaa.
Kesän tutkimukset keskittyvät Enossa ja Kontiolahdella Kurvisensuon
kallioalueelle Kuusojanlaaksoon. Alueen sisällä on myös
Ristimonttu, jossa Atomienergia Oy teki tutkimuksia vuonna 1958. Vanhalla
tutkimusalueella säteilee yhä.
Osmo Kaipainen arvioi, että tutkimuksista saatavan tiedon perusteella
valtausalue saattaa pienentyä. Yhtiö tulee myös luopumaan
kaivostoiminnan kannalta hyödyttömistä alueista.
- Aktivistien valitukset eivät ole estäneet näitä
tutkimuksia, joita nyt kesällä teemme. Syväkairauksia ja
kaivantoja emme aio räjäytellä, Arevan vanhempi geologi
Laura Lauri täsmentää.
Sen sijaan jos Areva saa uuden tutkimusluvan, sillä on viisi vuotta
aikaa tehdä näytekairauksia ja -kaivauksia.
- Luonnossa on muutenkin uraania, joka säteilee. Ei kaivostoiminta
tuo lisää radioaktiivisuutta, eikä se leviä luontoon,
Osmo Kaipainen sanoo.
Uraanikaivoksen vastustajien mielestä alueelle ei kannattaisi
suunnitellakaan kaivosta, koska se on ensimmäisen luokan pohjavesialuetta.
- Vesilain mukaan tällaiselle alueelle ei voisi kaivosta perustaa.
Alueen tutkiminen herättääkin suurta ihmetystä. Geologian
tutkimuskeskus on myöntänyt, että maaperään tehtävät
poraukset lisäävät uraanipitoisuuksia, koska uraani liukenee
happamaan veteen, jakokoskelainen uraaniaktivisti Tuomo Tormulainen toteaa.
Tormulaisen mukaan Arevalla on toiveita siitä, että Ristimontun
ja Kolvananuuron väliseltä alueelta löytyy iso uraaniemäkallio.
10.5.
Enoon ja Kontiolahteen uusi uraanivaltaushanke
Eno, Kontiolahti
Pekka Kukkonen
Uusi uraania etsivä yhtiö valmistelee valtausta Enoon ja Kontiolahteen.
Kanadalaisen Cooper Mineralsin tytäryhtiön Namura Finland Oy:n
havittelema alue on Areva Resources Finland Oy:n valtauksen pohjoispuolella.
Namuran kohteena oleva alue on pääosin Enon puolella, ja
on usean neliökilometrin suuruinen. Se ulottuu pohjoisessa Paukkajan
yläpuolelle ja etelässä Kuusjärven kohdille. Namuran
kohdealueen ja Arevan valtauksen väliin jää Natura-alueita.
Geologi Toni Eerolan mukaan Namura hakee parhaillaan kaivoslain vaatimia
esteettömyystodistuksia eri tahoilta.
Esteet rajataan pois
Eerola kertoo, että kunnat ovat saaneet tiedon hankkeesta; samoin
siitä on nyt oltu yhteydessä myös asukkaisiin ja kansalaisjärjestöihin.
- Tarkoitus on rajata pois kaikki mahdolliset esteet. Emme koske Natura-alueisiin
emmekä muihinkaan - myöskään suunnitteluasteella oleviin
- luonnonsuojelualueisiin. Myös pohjavesialueet otetaan huomioon.
Kolvananuuron luonnonsuojelualue on suunnitellun valtauksen rajojen
sisällä.
- Ilmeni, että se onkin suunniteltu meidän karttatietojemme
laajemmaksi. Kartat pantiin uusiksi.
Eerolan mukaan luonnonsuojeluasioissa yhtiö on yhteydessä
ympäristökeskuksen kanssa ja muinaismuistoasioissa Museonviraston
kanssa.
Valtaushankkeen eteneminen riippuu esteettömyystodistuksen saamisista.
Eerola tähdentää, että tässä vaiheessa tutkitaan
vain maaperän pitoisuuksia. Sen pitemmälle meneviä suunnitelmia
ei ole.
Radonselvitykset sitten osoittavat, onko syytä ryhtyä kairaustutkimuksiin.
Areva aloitti tällä viikolla Enon ja Kontiolahden valtauksillaan
pintapuoliset uraanitutkimukset. Varsinaisiin tutkimuksiin ei vielä
voi mennä, vaikka kauppa- ja teollisuusministeriö onkin myöntänyt
tutkimusluvan, koska siitä on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Päätöstä ei vielä ole tehty.
Runsaasti varauksia
Cooper Minerals on kertonut, että Namura on viime vuonna tehnyt
varauksia noin kolmeenkymmeneen kohteeseen eri puolilla Suomea aina Yllästä
myöten. Varaus on ensimmäinen vaihe, josta edetään
valtaukseen.
Namura on saanut Kuusamon Kouvervaaraan valtausluvan radontutkimuksiin,
mutta siellä on meneillään valituskierros.
Poliisille on maaliskuussa jätetty tutkintapyyntö uraanin
etsinnästä, josta yhtenä esimerkkinä oli tuotu esiin
Namuran Kuusamon-valtaus. Uraanin etsijöitä moititaan salailusta.
26.5.07
(Kuva) Valtausalueen maastoa tutkitaan seuraavan kolmen viikon aikana
erilaisilla mittauslaitteilla. Sähkömagneettista mittausta Suomen
Malmin kenttäryhmässä suorittivat Markus Välitalo (vas.)
ja Jukka Vuojärvi, jotka kuvassa pakkaavat Slingram-laitteistoa
Kuva: Mikko Makkonen
Arevan uraanitutkimukset jatkuvat Enossa
Eno, Sari Sudensalmi
Areva Resources Finland Oy (Cogema) jatkaa tutkimuksiaan Enon
Kuusojalla. Tällä hetkellä yhtiö tekee valtausalueellaan
geofysikaalisia mittauksia maanpinnalta käsin. Touko-kesäkuussa
tehtävät mittaukset pohjustavat juhannuksen jälkeen tehtäviä
lentomittauksia. Jalkaisin tehtävät mittaukset kestävät
vielä noin kolmisen viikkoa.
Arevalle mittauksia tekee Suomen Malmi Oy:n 3-4-henkinen kenttätyöryhmä.
Karjalainen tutustui mittauksiin perjantaina Riuttalammen maastossa.
Käynnissä olevilla mittauksilla selvitetään maa-
ja kallioperän magneettisia ja sähköisiä ominaisuuksia.
Tuloksissa näkyvät maapeitepaksuus sekä yksityiskohtia
kivilaji- ja rakenneominaisuuksista.
Samalla geofyysikot saavat selville avokallioilta havaittujen
kivilajien ominaisuuksien jatkumosta maapeitteen alla. Tulokset edesauttavat
geologeja suunnittelemaan jatkotutkimuksia.
- Tutkimukset alkoivat valtausalueella reilut kaksi viikkoa sitten.
Kolme geologia on tehnyt geologista kartoitusta ja lohkare-etsintää.
Nyt tutkimukset ovat jatkuneet geofysikaalisilla mittauksilla, Arevan
toimitusjohtaja Osmo Kaipainen sanoo.
Kaipainen viittaa alueen kiinnostavuuden johtuvan Riuttalammen lähellä
olevasta Ristimontusta, jossa tutkimuksia tehtiin 50 vuotta sitten ja
Unimontusta, jota kairattiin 20 vuotta sitten.
- Tutkimusta tehdään tiheillä pisteväleillä.
Näin saamme selville miten kallion pinta muuttuu. Tutkimusta
tehdään yleisesti käytössä olevilla menetelmillä,
joiden avulla saadaan selville mitä sisältö on kiveä
näkemättä.
Samoja menetelmiä käytetään esimerkiksi pohjavesiä
tutkittaessa tai tunnelitöitä suunniteltaessa, Pöyry
Environment Oy:n geofyysikko Eero Heikkinen selvittää.
Suomen Malmin tutkijat liikkuvat maastossa jalkaisin noin kaksi
kilometriä pitkillä linjoilla, joita on yhteensä kolme.
Ennen mittausta tutkimuspisteet paikannetaan GPS-laitteella. Samalla
linjat merkitään maastoon väliaikaisesti puukepeillä
ja punaisilla kuitunauhoilla. Merkkirimat kerätään
pois työn päätyttyä.
Kuuluvatko mittaukset jokamiehen oikeuksiin?
Mittauksia kiinnostuneina seuraamaan tulleet maanomistajat ja alueen
asukkaat pohtivat yhdessä, että voidaanko malminetsintä
laskea jokamiehen oikeuksiin. Lisäksi tutkijat käyttävät
valtausalueella Salmilammin yksityistietä.
- Malmi ja uraani liittyvät elinkeinonharjoittamiseen, mutta eri
tavalla kuin marjastaminen ja sienestäminen. Tässä mittakaavassa
näkisin, että kyseessä ei ole jokamiehen oikeuteen kuuluva
asia, maanomistaja Martti Tanninen toteaa.
- Areva kävelee tässä meidän maanomistajien yli.
Tuntuu pahalta, kun omiin maihin ei näytä olevan mitään
oikeutta, Marja-Liisa Tanninen jatkaa.
Valtausalueen negatiivinen imago leviää
Arevan tekemillä mittauksilla ja tutkimuksilla voi olla vaikutusta
esimerkiksi vaikka 50 vuoden päähän, vaikka kaivosta ei
alueelle vielä näiden tutkimusten perusteella rakennettaisikaan.
Vaikuttavathan Enossa 50 ja 20 vuotta sitten tehdyt tutkimukset Arevan
päätöksiin alueen kartoittamiseksi.
Tänä kesänä saatavien tutkimustulosten perusteella
Areva aikoo jatkaa tutkimuksiaan ensi kesänä, jos yhtiö
saa lisätutkimusluvan korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Samalla
valtausaluetta rajataan pienemmäksi
|